Maturiteetti eli kypsyysnäyte

Käytännön ohjeita kypsyysnäytteen eli maturiteetin kirjoittajalle

1. Sinulla on aikaa 3,5–4 tuntia.

2. Kirjoita vain yhdestä aiheesta.

3. Kypsyysnäytteen suositeltava pituus on keskimäärin 500 (450−600) sanaa. Käsin kirjoitettuna tämä tarkoittaa noin yhtä konseptiarkkia (neljää sivua) joka riville kirjoitettuna. Jos teksti on huomattavasti vaadittua lyhempi, se hylätään, vaikka teksti olisi muuten lähes moitteeton.

4. Kirjoitelmassa pitää olla pääotsikko. Keksi itse osuva otsikko, jos sitä ei ole suoraan tehtävänannossa (jos sinua esimerkiksi pyydetään kuvailemaan, kertomaan tai arvioimaan jotakin). Alaotsikot (esim. Johdanto, Teoreettinen tausta, Pohdinta) ovat tarpeettomia näin lyhyessä kirjoitelmassa.

5. Kypsyysnäyte on tekstilajiltaan esseetyyppinen kirjoitelma eli pohtiva asiantuntijateksti. Tämä tarkoittaa, että kypsyysnäyte ei ole esimerkiksi tenttivastaus, mielipidekirjoitus, pakina eikä kuvaus tai raportti tutkimusprosessista, kirjoitetusta tutkielmasta eikä tutkimussuunnitelmasta.

6. Kuvittele, että kirjoitelmasi lukija tuntee oman alasi ajattelutavan ja yleisen termistön mutta ei ole perehtynyt aiheeseesi. Yleisiä tieteenalan termejä ei tarvitse selittää.

7. Kypsyysnäytteen tulee olla yhtenäinen, looginen kokonaisuus, itsenäinen teksti. Sen pitää olla sinänsä ymmärrettävissä, eikä sen lukijalta voi vaatia esimerkiksi tutustumista tutkielmaasi.

8. Koska kirjoitelma on esseetyyppinen, se ei voi pääasiallisesti koostua luetelmista, kuvioista, kaavoista tms.

9. Useimmiten kirjoittajalle on hyötyä siitä, että hän ensin hahmottelee kirjoitelmansa rakenteen.

10. Kirjoita selvällä käsialalla – se jouduttaa tarkastamista. Merkitse kappalejako selvästi joko tyhjän rivin tai kappaleen ensimmäisen rivin sisennyksen avulla. Isojen ja pienten kirjainten sekä sananrajojen on selvästi erotuttava toisistaan. Maturiteettia ei tarvitse kirjoittaa puhtaaksi, joskin se on suositeltavaa siksi, että voit itse tarkistaa kirjoitelmasi ja muokata sitä. Muste- tai kuulakynän käyttö ei ole välttämätöntä.

11. Kirjoittajan erityisvaikeudet otetaan huomioon kypsyysnäytteen suoritusjärjestelyissä. Esimerkiksi lukivaikeuksiselle kirjoittajalle voidaan tarvittaessa järjestää lisäaikaa kaksi tuntia maturiteetin kirjoittamiseen. Lisäaikaa ei voida järjestää e-tenttinä suoritettavaan kypsyysnäytteeseen. Jos tarvitset kypsyysnäytteen suorittamisessa erityisjärjestelyitä, ota etukäteen yhteyttä laitokseen tai oppiaineeseen.

12. Kieliasun arvioinnissa otetaan huomioon, jos maturiteetti on kirjoitettu muulla kuin opiskelijan äidinkielellä (esim. suomi toisena kielenä tai englanti toisena kielenä). Näiltä kirjoittajilta vaaditaan samantasoista kielellistä suoritusta kuin äidinkielisiltäkin kirjoittajilta, mutta arvioinnissa otetaan huomioon, että kielelliset heikkoudet voivat olla erilaisia kuin äidinkielisillä kirjoittajilla.

MUISTA, ETTÄ KYPSYYSNÄYTE ARVIOIDAAN SEKÄ SISÄLLÖN ETTÄ KIELEN KANNALTA!

Jos kielentarkastus on jo tehty aikaisemman tutkinnon kypsyysnäytteen yhteydessä, maturiteetti tarkastetaan vain sisällön osalta.

Yhteystiedot

kompassi

Käyntiosoite:
Opintoasiat ja hallinto
Seminaarinmäki, Oppio-rakennus

Sähköposti:
lcinfo@ulc.jyu.fi

Postiosoite:
Yliopiston kielikeskus
PL 35
40014 Jyväskylän yliopisto