03.09.2018

Tervetuloa kielikeskukseen

Videossa kielikeskuksen johtaja Peppi Taalas toivottaa sinut tervetulleeksi opiskelemaan kielikeskuksessa. Ole JYUnique ja erotu kielitaidollasi! 

Kielikeskus kehittää ja toteuttaa yliopiston johtosääntöön perustuen opetusta yliopiston perus- ja jatko-opiskelijoille sekä henkilökunnalle. Kielikeskuksen tavoitteena on, että jokainen yliopistolainen saa tarvitsemansa monikieliset akateemisen viestinnän taidot, jotta hän pystyy sekä opiskellessaan että valmistuttuaan viestimään asiantuntevasti kaikille tarvitsemillaan kielillä. 

Kielikeskuksessa voi syventää kielen osaamista tai aloittaa uuden kielen opiskelun. Kielikeskuksen opintotarjonnassa on myös paljon tieteellistä viestintää, monikielisyyttä ja kansainvälistymistä tukevia opintojaksoja.

 

Meillä kielikeskuksessa on vahva yhdessä tekemisen kulttuuri, ja yksi osoitus siitä on kielikeskuksen 40-vuotissyntymäpäivän kunniaksi vuonna 2017 yhdessä tehty juhlajulkaisu 40 näkymää kielikeskukseen. Tutustu julkaisuun ja näet, mitä kaikkea kielikeskuksessa tehdään. 

 

 

40 näkymää -kuva